Arvoisa puhemies
Olemme täällä eduskunnassa harvinaisen vaikean asian äärellä. Eutanasia on asia, josta meillä on kaikilla jokin ajatus ja melkein kaikilla myös mielipide. Eutanasia herättää meissä kaikissa paljon tunteita. Puolesta ja vastaan.Olen kiitollinen siitä, että meillä on mahdollisuus keskustella tästä aiheesta täällä eduskunnassa arvokkaasti. Asia on sen arvoinen.
Ystäväni kirjoitti minulle:
”Minä olin luvannut, että kipuja ei tunne. Minä kerroin hänelle loppuvaiheen hyvästä hoidosta ja siitä, että varmistan hänelle kivuttomuuden ja pumpuliset unet, eli riittävästi huumaavia lääkkeitä. Mutta minä en voinut pitää sanojani. Tuntui niin kamalalta katsoa niitä tuskasta huutavia silmiä hänen siellä kuoleman kanssa kamppailessa. Hän sanoi minun luvanneen, ettei hänen tarvitsisi kärsiä. Hän pyysi jopa ”sitä pilleriä” laitoshuoltajilta.
Lääkärit lupasivat kipupumpun noin kolme päivää ennen oletettua kuolemaan. Mistä se tiedetään, että kuolema on kolmen päivän päässä?
Minä juoksin sairaalan käytävillä lääkäreiden perässä ja pyysin, tehkää jotain. Lääkettä ei annettu tarpeeksi miehelle, jolla oli kuolema edessä, ihan lähellä. Yhtenä perusteluna mainittiin riippuvuuden kehittyminen lääkkeisiin.”
Näin kirjoitti ystäväni, jonka mies menehtyi muutama vuosi sitten aggressiiviseen aivosyöpään, jonka kivunhoito oli myös ystäväni puolisoa hoitaneiden lääkäreiden mukaan hyvin haastavaa. Lopulta tuskainen elämänloppu kesti kaksi kuukautta ja se jätti jälkensä myös sureviin omaisiin.
Arvoisa puhemies,
Eutanasian yhteydessä on puhuttu paljon saattohoidosta. Tämä ystäväni kirje vahvistaa sitä käsitystä, että saattohoito on meillä lapsenkengissä. Sitä ei ole riittävästi saatavilla, eikä se ole kaikkien saavutettavissa, ei edes täällä pääkaupunkiseudulla.
Saattohoito on myös rinnastettu eutanasiaan. Toiset ajattelevat, ettei eutanasiaa saa laillistaa, ennen kuin hyvä saattohoito on kaikkien saatavilla. Minun mielestäni nämä kaksi asiaa eivät ole toisiaan poissulkevia. Saattohoitoa pitää kehittää. Saattohoidossa työskenteleviä ihmisiä on koulutettava ja saattohoidon saatavuus on turvattava kaikkialla maassa.
Mutta entä, jos hyvä saattohoitokaan ei takaa kivutonta ja rauhallista lähtöä? Jos mikään asento ei kuolevasta potilaasta tunnu hyvältä? Jos edessä on todennäköisesti kuoleminen tukehtumalla vaikean ja parantumattoman sairauden edetessä? Jos pelko ja kauhu tulevasta on läsnä kuolevan ihmisen viimeisinä elinpäivinä?
Onko se arvokasta ja inhimillistä ihmisen viimeisille hetkille?
Arvoisa puhemies,
Tämän kansalaisaloitteen alullepanijat ovat tehneet erittäin hyvää työtä. Aloitteessa esitetyt kriteerit eutanasian saamiselle ovat hyvin tiukat. Eutanasia ei koskisi aloitteen hyväksymisen jälkeen kuin hyvin pientä joukkoa potilaita, joilla on sietämättömiä fyysisiä ja /tai psyykkisiä oireita, kipuja ja kärsimyksiä, joita ei voida hyvänkään saatto- tai palliatiivisen hoidon avulla ja lääketieteen keinoin olennaisesti lievittää.
Potilaita joilla on sietämättömiä fyysisiä ja/tai psyykkisiä oireita, kipuja ja kärsimyksiä, joita ei voida hyvänkään saatto- tai palliatiivisen hoidon avulla ja lääketieteen keinoin olennaisesti lievittää.
Potilaita, jotka sairastavat parantumatonta kuolemaan johtavaa tautia ja kuolema toteutuu lähitulevaisuudessa ilman eutanasiaakin. Potilaan tilan on oltava lääketieteellisesti arvioiden toivoton ilman toivoa parantumisesta.
Potilaan on oltava oikeustoimikelpoinen, täysi-ikäinen ja kongnitiivisesti kompetentti.
Arvoisa puhemies,
Toivon tälle kansalaisaloitteelle arvokasta käsittelyä ja myötätuulta eduskunnassa.