7.3.2017

Huonommin pärjäävät maksavat paremmin pärjäävien palvelut

Vasemmistoliiton ryhmäpuhe eduskunnassa 7.3.2017
Arvoisa Puhemies
 
Entinen Kelan pääjohtaja Jussi Huttunen arvioi sotea näillä sanoilla: ”Hyppy tuntemattomaan” – ”Palvelut vaarassa ajautua kaaokseen” – ”yksikään tavoitteista ei näytä toteutuvan” – ”maakunnilla ei käytännössä valtaa yhtiöihin” – ”eriarvoisuus todennäköisesti lisääntyy” – ”aikataulu täysin epärealistinen”.
 
Maan kovimmat asiantuntijat pelkäävät kaaosta. Hallitus sulkee korvansa tai kuvittelee asiantuntijoiden puhelevan lämpimikseen.
 
***
Kun puhumme maakuntauudistuksesta, on muistettava hallituksen sopimus, jossa keskusta sai maakunnat ja kokoomus palveluiden yhtiöittämisen ja yksityistämisen. Yhtä ei tule ilman toista.
 
Meillä on nyt käsittelyssä sopimuksen toinen puoli – maakuntauudistus ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen. 
 
Kuitenkin kun maakunnat ja sote on poliittisesti sidottu yhteen, tulisi eduskunnan voida arvioida niitä kokonaisuutena. Meidän on tiedettävä mistä me päätämme.
 
***
Sopimuksen toinen puoli on kelvoton. Julkiset rahahanat avataan yksityisille firmoille. Emme saa koko maassa tasapuolisia saumattomia palveluketjuja. Nykyiset hyvin toimivat kokonaisuudet romutetaan ja saamme sekalaisen kentän keskenään kilpailevia yksiköitä. 
 
Suuret kaupungit ja hyvinvoivat kansalaiset hyötyvät. Koko Suomi ei hyödy. Huonommin pärjäävät maksavat paremmin pärjäävien lisääntyvät yksityiset palvelut – hintana harventuva palveluverkko ja korkeat asiakasmaksut. 
 
Myös sopimuksen parempi puoli eli maakuntauudistus jää vajaaksi. Kansanvalta kapenee, kun päätösvalta viedään demokraattisilta elimiltä yhtiöille.
 
***
 
Arvoisa puhemies,
 
Olemme tänään julkaisseet Vasemmistoliiton ehdotukset tämän uudistuksen toteuttamiseksi.
 
Me esitämme että sote korjataan parlamentaarisella yhteistyöllä. Vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä on maakunnilla. Palvelut rahoitetaan progressiivisen verotuksen kautta ja maakunnille annetaan verotusoikeus. Laaditaan lait kaikkien asiakasmaksujen kohtuullistamiseksi ja terveyskeskusmaksujen poistamiseksi.
 
Esitämme että valinnanvapauden varjolla tehtävä yksityistäminen hylätään. Valinnanvapautta voidaan lisätä olemassa olevia säädöksiä täydentämällä, sekä vahvistamalla asiakkaiden ja potilaiden itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta heitä koskevassa päätöksenteossa ja valinnoissa.
 
Esitämme että julkinen sektori pysyy sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta ohjaavassa asemassa. Sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa estetään palvelujen laadun ja saatavuuden heikennykset. Hoitotakuulainsäädännöllä taataan ei-kiireellinen sairaalahoito kolmessa kuukaudessa.
 
Kun vastuunjako on selkeä, emme tuhlaa rahaa hukkainvestointeihin, markkinointiin, kasvavaan valvontaan, oikeusriitoihin ja muuhun yksityistämisen ja huonon suunnittelun kuluihin. Ne rahat olisivat pois hoidosta. 
 
Uusia kustannuksia säästäviä teknologioita voidaan ottaa käyttöön kaikkialla ilman, että yritykset omivat niitä liikesalaisuuksikseen. Eri toimijat pelaavat yhdessä joukkueessa, eivät kaikki toisiaan vastaan.
 
Toteutetaan palveluiden integraatio ja palvelut yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa, myös suurten kaupunkien ulkopuolella, myös pienituloisille.
 
Arvoisa puhemies,
 
Vasemmistoliitto kannattaa sellaista maakuntauudistusta, joka lisää demokratiaa. Kannatamme myös vastuullista ja hallittua sote-uudistusta. Sen sijaan sellaista sote-uudistusta emme hyväksy, joka vie epätasa-arvoon ja turvattomuuteen: maahan, jossa etuoikeutettujen kasvavat terveyskulut katetaan valtion varoista, mutta koko maa ja pienituloiset unohdetaan. Sellaisen soten me hylkäämme.
 
***
Muistan kun vielä pari vuotta sitten pääministeri Sipilä oli oppositiojohtaja Sipilä. Hän puhui silloin viisaasti siitä, että suuret asiat päätettäisiin uudenlaisessa poliittisessa kulttuurissa yhteistyöllä koko eduskunnan voimin. Minä ja monet muut – me kuuntelimme Teitä silloin. 
 
Nyt minä vetoan teihin, hyvä hallitus, Suomen edun nimissä. Viedään sote-palveluiden uudistus yhdessä ja hallitusti maaliin sellaisena kuin Suomi ja suomalaiset ansaitsevat – ei sellaisena kuin terveysyritysten lobbarit kuiskuttelevat. Satavuotias Suomi ansaitsee sen.
%d bloggaajaa tykkää tästä: