Eduskunta äänesti viime viikolla kansalaisaloitteesta, jossa ehdotettiin eutanasialain valmistelua. Eduskunta päätti sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisesti, että aloite tässä vaiheessa hylätään. Se kuitenkin myös hyväksyi valiokunnan lausuman, jolla edellytetään asiantuntijatyöryhmän asettamista selvittämään elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa, itsemääräämisoikeutta sekä saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita. Selvitystyön pohjalta on tarvittaessa annettava eduskunnalle esitykset lainsäädännön muutoksiksi.
Eutanasia herättää tunteita puolesta ja vastaan. Olen kiitollinen, että tärkeä aihe saatettiin eduskunnan käsittelyyn. Asia on sen arvoinen.
Hoitajana olen hoitanut sairaita ja kuolevia. Olen nähnyt kärsimystä, jollaista kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan.
Ystäväni mies menehtyi aggressiiviseen aivosyöpään. Ystäväni oli luvannut miehelleen, ettei tämä tuntisi kipua. Että hän varmistaisi miehelleen riittävän lääkityksen. Ystäväni ei pystynyt pitämään lupaustaan, vaan näki miehensä tuskasta huutavat silmät tämän taistellessa kuoleman kanssa. Lääkettä ei uskallettu antaa kuolevalle tarpeeksi. Tuskainen loppu kesti kaksi kuukautta.
Eutanasian yhteydessä on puhuttu paljon saattohoidosta. Tarvitsemme kipeästi saattohoitolain. Saattohoitoa on kehitettävä, sen parissa työskenteleviä on koulutettava ja sen saatavuus on turvattava.
Saattohoito ja eutanasia eivät ole toisiaan poissulkevia. Hyväkään saattohoito ei voi aina taata rauhallista lähtöä. Kun kauhu tulevasta on jatkuvana läsnä. Kun turvattomuuden tunnetta, joka liittyy esimerkiksi ALS-potilasta uhkaavaan tukehtumiskuolemaan tai tehokkaiden kipulääkkeiden allergiaan, ei lääkkeillä kyetä torjumaan. Kun syövän aiheuttamat kivut ovat kivuntorjunnan ulottumattomissa.
Eutanasian saamiselle on esitetty tiukkoja ehtoja. Potilaan pyynnön ohella kriteerinä olisi, että potilas sairastaa parantumatonta tautia, johon hän on kuolemassa, ja kärsii sietämättömistä kivuista, joita ei lääketieteellisin keinoin kyetä torjumaan. Lisäksi potilaan olisi oltava täysi-ikäinen ja täysivaltainen eikä hän saisi kärsiä arviointikykyä heikentävästä sairaudesta.
Eutanasia voitaisiin panna toimeen vain potilaan omasta tahdosta. Eutanasia saadaan – siihen ei jouduta.
Eutanasiaan ei liity väkivaltaa, vaan se on kärsivän ihmisen päästämistä pois kipujen vankilasta omasta tahdostaan. Se on kuolevan tahdon toteuttamista tilanteessa, jossa elämältä on odotettavissa enää vain kipua ja epätoivoa.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kansan Uutisten kolumnina.