30.1.2021

Koronatilanne on kriittinen, vaikka tulevaisuus näyttääkin valoisammalta

Kulunut vuosi jää historiankirjoihin koronapandemian johdosta. Koronakriisi teki vuodesta vaikeimman vuosikymmeniin, mutta tästä kaikesta on selvitty yhdessä. Rajoitustoimet ja talouden elvyttäminen ovat toimineet. Korkealle luottamukselle perustuva suomalainen yhteiskunta on näyttänyt jälleen voimansa.

Koronarokotteiden nopean kehityksen ja rokotusten alkamisen johdosta tulevaisuus näyttää jo valoisammalta. Rokotusten sujuminen on todella tärkeää, ja siksi rokotusurakkaan otetaan mukaan niin julkinen sektori, yksityiset palveluntuottajat kuin työterveyshuoltokin. Jokaiselle suomalaiselle mahdollistetaan maksuton rokotus.

Koska koronatilanne voi vielä pahentua, nyt on liian aikaista huokaista helpotuksesta. Tämän hetkisen koronatilanteen tekee kriittiseksi uusien koronavirusmuunnosten ilmeneminen. Britanniassa levinnyt virusmuunnos tarttuu aiempaa herkemmin ja sen hallinta on aiempaa haastavampaa. Siksi meidän on valmistauduttava myös uusiin tiukentuviin koronatoimiin. Ja siksi hallitus on päättänyt uusista mahdollisista toimenpiteistä koronan hillitsemiseksi.

Kyse ei ole kurjuuden pidentämisestä, vaan sen päättämisestä. Tiukat toimet yhdessä rokotusten laajenemisen kanssa voivat nopeuttaa yhteiskunnan avaamista.

Rajoituksia ja suosituksia tarvitaan vielä pitkään. Etätyö uudessa laajuudessaan on tullut jäädäkseen ja sen myötä myös työhyvinvoinnin tueksi on kehitettävä uusia keinoja. Etätyön hyötyjen kääntöpuolella on huoli työntekijöiden jaksamisesta, kun lähiesimiehen ja työyhteisön tuki on siirtynyt etäämmäksi. Työergonomiaan, työn psyykkiseen kuormitukseen ja työntekijöiden jaksamiseen liittyviä pulmia voi olla entistä vaikeampaa havaita, ja siksi työsuojelukäytäntöjä tulee päivittää.

Koronakriisi on vienyt monelta työpaikan tai elinkeinon ja heikentänyt kansalaisten toimeentuloa. Siksi hallitus on vahvistanut työttömyysturvaa ja myös yrittäjille on mahdollistettu pääsy sen piiriin. Työttömyysetuuden suojaosaa on korotettu 500 euroon. Kaikista pienituloisimpia tuettiin syksyn aikana maksamalla 75 euron kuukausittaista epidemiakorvausta pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaville. Epidemiakorvausta sai noin 227 000 ihmistä noin 154 000 kotitaloudessa.

Koronasta aiheutuvat haitat kohdistuvat selvitysten mukaan eniten niihin, joiden lähtötilanne on jo valmiiksi ollut muita heikompi. Koronan vaikutuksia hyvinvointiin ja eriarvoisuuteen tulee seurata. Korona kohtelee meitä eriarvoisesti ja siksi meidän on panostettava eriarvoisuuden torjumiseen.

Hallitus on tehnyt lukuisia toimia, jotta koronakriisin vaikutukset jäisivät mahdollisimman pieniksi. Mikäli koronatilanne edelleen pahenee tai pitkittyy, on hallituksen löydettävä myös uusia keinoja kaikkein heikoimmassa tilanteessa olevien tukemiseksi. Taloudellisen tuen lisäksi tarvitaan sosiaalista tukea. Etenkin lapset ja nuoret, joiden koulua ja harrastuksia on jouduttu koronan vuoksi rajoittamaan, tulee erityisesti huomioida.

Vaikka koronakriisin hoito on saanut suurimman mediahuomion, on hallitus vienyt myös ohjelmaansa eteenpäin. Isoista päätöksistä mainittakoon parannukset perusturvaan ja pieniin eläkkeisiin, aktiivimallin purkaminen ja oikeudenmukaiset työllisyystoimet, sote-uudistuksen lähettäminen eduskuntaan sekä oppivelvollisuuden jatkaminen 18 vuoteen. Kevään aikana on tarkoitus saada perhevapaauudistus valmiiksi ja säätää hoitotakuusta.

Odotan tältä vuodelta koronan selättämistä. Ajatukset rokotusten alkamisesta ja rokotekattavuuden kasvamisesta tuovat meille kaikille toivoa.

Julkaistu Hämeen Sanomissa tammikuussa 2021.

%d bloggaajaa tykkää tästä: