14.4.2023

Aino-Kaisa Pekonen eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajaksi

Riihimäkeläinen kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen aloittaa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi hän jatkaa jäsenenä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.

  • Lähden innoissani johtamaan eduskunnan tulevaisuusvaliokuntaa. Eduskunnan tulee katsoa tulevaan avoimin mielin ja uteliaasti, mutta kuitenkaan silmiä riskeille ummistamatta. Esimerkiksi tekoäly ja robotiikka ovat jo täällä, mutta en ole varma onko lainsäädäntömme huomioinut niitä riittävästi, Pekonen sanoo.

Edellisellä kaudella Pekonen johti eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaa. Hän on ollut jäsenenä aikaisemmin myös lakivaliokunnassa sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

  • Kansanedustajan näkökulmasta valiokuntatyö on mitä keskeisintä. Jokainen valiokunta tuo oman mielenkiintoisen ja tärkeän näkökulmansa päätöksentekoon. Olen iloinen siitä laajasta kokemuksesta ja asiantuntemuksesta, jota työni eri valiokunnissa ja erilaisessa rooleissa on tuonut, Pekonen toteaa.

Pekonen on toiminut myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana 2015–2019 sekä sosiaali- ja terveysministerinä 2019–2021.

%d bloggaajaa tykkää tästä: