8.5.2023

Suomalainen yhteiskunta on politiikan empatian menestystarina

Kirjoitus on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 6.5.2023

Viime maanantaina juhlimme jälleen vappua – suomalaisen työn, mutta ennen kaikkea työväenliikkeen saavutusten päivää. Niissä riittääkin juhlittavaa: kahdeksan tunnin työpäivä, viisipäiväinen työviikko, vuosilomat ja perhevapaat.

Maailma ei ole tullut paremmaksi itsestään, vaan sen eteen on tehty valtavasti töitä vuosikymmenten saatossa. Moni suuri askel, kuten peruskoulu-uudistus, on herättänyt aikanaan suurtakin vastustusta. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus – sen edistämisessä työväenliike on osoittanut monessa kohtaa olevansa lopulta historian oikealla puolella.

Meistä jokainen on hyvinvointivaltion lapsi, kirjaimellisesti. On helppoa kuvitella se ikuiseksi, mutta ajassamme käy yhä selvemmäksi sen puolustamisen tärkeys. Puolustamisen lisäksi tulee katsoa vielä pidemmälle. Siihen tarvitsemme yhä paitsi työnväenliikettä, niin myös muita oikeudenmukaiseen maailmaan uskovia. Sitä työtä teimme myös hallituksessa.

Ennen edellisiä vaaleja me lupasimme katkaista Sipilän hallituksen kurittavan kepin. Ja niin teimmekin, kun kuoppasimme aktiivimallin. Saimme aikaan paljon: helpotimme ylivelkaantuneiden asemaa, korotimme eläkkeitä, toteutimme perhevapaauudistuksen ja laajensimme oppivelvollisuutta. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Mitä viimeisen kolmenkymmenen vuoden suosituin hallitus jätti jälkeensä? Ennätyslukemissa olevat työllisyysluvut ja taitetun julkisen velan kasvun.

Vaalituloksessa kiitos ei kuitenkaan näkynyt ja nyt odotamme hallitusneuvotteluista sodanjälkeisen historian oikeistolaisinta hallitusta. Sille hallitukselle näyttää kelpaavan vain sakset julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kuusi miljardia tarkoittaa leikkauksia sosiaaliturvaan, sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä koulutukseen. Sen inhimillisestä hinnasta on tasapaino kaukana, siitä ovat varoittaneet myös talouden asiantuntijat.

Suuret puheen kepin kannustavuudesta kumisevat tyhjyyttään, kun vaalien voittajat kertovat asumistuen leikkauksista. Lähes 40 prosenttia asumistuen saajista käy töissä, ja etenkin suurissa kaupungeissa omasta kodista on tullut liian kallis. Tuki laahaa jo nyt pahasti markkinavuokrien perässä, mutta silti se on monille korvaamaton.

Ratkaistaanko työvoimapula sillä, että esimerkiksi lähihoitajalla tai koulunkäyntiavustajalla ei ole varaa kohtuulliseen työmatkaan tai asumiskulujen jälkeen ruokaan? Rohkenen epäillä.

Minulle yksi politiikan mittari on, miten sillä vaikutetaan ihmisten elämään: mahdollisuuksiin ja sen suuntaan. Elämän kulku on usein pienestä kiinni: onko esimerkiksi koulussa turvallinen aikuinen, joka sanoo teinivuosien karikoissa juuri ne oikeat sanat? Tähän voimme politiikassa vaikuttaa näkemällä ihmiset, ei vain budjetissa seisovat miljoonat.

Suomalainen yhteiskunta on menestystarina yhteisen hyvän rakentamisesta kaikille, ei harvoille. Se on tarina politiikan empatiasta: kyvystä nähdä erilaisissa tilanteissa olevat ihmiset sekä oikeudentunnosta, joka tuo järjen ja sydämen lopulta yhteen.

%d bloggaajaa tykkää tästä: