Hallitus päätti tällä viikolla jatkaa koronavirusepidemian hillitsemiseksi tehtyjä rajoitustoimia ainakin toukokuun puoliväliin saakka. Eri rajoitustoimien tarvetta ja aikataulua arvioidaan jatkuvasti. […]
5.4.2020
5.4.2020
Hallitus päätti tällä viikolla jatkaa koronavirusepidemian hillitsemiseksi tehtyjä rajoitustoimia ainakin toukokuun puoliväliin saakka. Eri rajoitustoimien tarvetta ja aikataulua arvioidaan jatkuvasti. […]
15.3.2020
Politiikan suunta on muuttunut ja hallitus on pystynyt lyhyessä ajassa toteuttamaan monia eriarvoisuutta ja köyhyyttä vähentäviä päätöksiä. Samalla kuitenkin tietoomme […]
2.2.2020
Yksi Marinin hallituksen keskeisiä tavoitteita on työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin. Työllisyysasteen nostamisen tarkoituksena on hyvinvointivaltion rahoituspohjan vahvistaminen ja se, että […]
12.1.2020
Sanna Marinin hallitus tavoittelee sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa. Olen iloinen siitä, että monet sosiaali- ja terveysministerinä vastuullani olevista […]
20.12.2019
Politiikassa on viime aikoina puhuttu tarpeettoman paljon henkilöistä ja liian vähän asioista. Posti-kohun osaltakin se tosiasia on jäänyt vähälle huomiolle, […]
22.11.2019
Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen on yksi keskeinen Rinteen hallituksen päätöksentekoa ohjaava tavoite. Hallitus näkee vahvan perusturvan hyvän yhteiskunnan tärkeänä osana, […]
20.11.2019
Noin vuosi sitten julkaisimme vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetin vuodelle 2019. Elettiin taloussuhdanteen huippua, mutta porvarihallitus jatkoi silti leikkauspolitiikkaa ja köyhimpien ostovoimaa nakertavia […]
23.10.2019
Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelman nimi on ”Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta”. Se tavoittelee […]
20.9.2019
Sosiaali- ja terveysministerinä minulla on kunnia käynnistää sosiaaliturvan kokonaisuudistus, joka tulee olemaan yksi tämän vaalikauden suurista hankkeista. Samalla kun parlamentaarisen […]
25.7.2019
Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelman nimi on ”Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta”. Se tavoittelee […]
25.3.2019
Tänä keväänä ratkaistaan Suomen suunta. Tänä keväänä voimme kitkeä eriarvoisuutta ja nostaa ihmisiä köyhyydestä, ottaa niskalenkin ilmastonmuutoksesta ja luoda uutta […]
9.2.2019
Vanhustenhuolto puhuttaa, ja hyvä niin. On järkyttävää, että vaikka varoituksia on kuultu vuosia, ongelmat otetaan vakavasti vasta, kun törkeitä laiminlyöntejä […]
12.1.2019
Uusi vuosi on täällä, ja eduskunta käy vaalikauden loppurutistukseen samoissa tunnelmissa, mihin edellinen vuosi päättyi. Vaalikauden isoimman kysymyksen, soteuudistuksen, käsittely […]
16.12.2018
Joulu on ovella, ja eduskuntakin hiljentyy ensi viikon jälkeen hetkeksi. Vielä talossa vietetään kuitenkin vuoden hektisimpiä päiviä, kun ensi vuoden […]
10.11.2018
Varallisuus keskittyy. Maailman kahdeksan rikkainta omistaa yhtä paljon kuin ihmiskunnan köyhempi puolisko. Suomessa eriarvoisuus näkyy ongelmien kasautumisena ja periytyvänä köyhyytenä. […]
14.10.2018
Toimeentulotuen perusosan siirto kunnilta Kelalle on näkynyt vapaaehtoisjärjestöjen saamissa lisääntyneissä avunpyynnöissä. Monella menee nyt aiempaa huonommin, ja kun valtio jättää […]
14.9.2018
Syksy saapuu, sote puhuttaa aina vain. Sote-sopan tiimellyksessä yksi liian vähälle huomiolle jääneistä kysymyksistä on työntekijöiden asema. Hallituksen valinnanvapausmalli pyrkii […]
30.6.2018
Nyt vietetään Helsinki Pride -viikkoa. Viikko huipentuu kulkueeseen ja puistojuhlaan. Pride näkyy kaduilla ja yrityksetkin haluavat osallistua. Ennen kaikkea Pride […]
27.6.2018
Arvoisa puhemies! Suomalaiset ansaitsevat toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut. Siksi tarvitaan oikeudenmukainen sote-uudistus, joka parantaa jokaisen suomalaisen palveluita, kaventaa terveyseroja ja […]
21.6.2018
Juhannus koittaa mutta eduskunta ei hiljenny kesän viettoon. Perustuslakivaliokunta antoi kuun alussa lausunnon soten valinnanvapausesityksestä: Maakuntien sote-palveluiden rahoitus uhkaa jäädä […]