13.1.2018

Tehdään vaalit!

Presidenttiehdokas Kyllönen on aloittanut kierroksensa ympäri maata. On ihan ehdottoman tärkeää, että me muut tuemme turuilla ja toreilla minkä pystymme.

Istuvan presidentin gallupsuosio on ollut kova. Muiden suurten puolueiden ehdokkaat eivät ole missään vaiheessa kohonneet mielipidemittauksissa luvuille, joita taustapuolueilta on tavattu odottaa. Peiliin katsomista on myös meillä, jos moni omistammekin ilmoittaa äänestävänsä poliittisen kartan toiselta laidalta ponnistavaa ehdokasta.

Pitkän linjan oikeistopoliitikon ja entisen kokoomusjohtajan Sauli Niinistön kampanjaa on brändätty fiksusti. Niinistö julisti olevansa kisassa kansanliikkeen ehdokkaana, vaikka kokoomuksen lisäksi vain kristillisdemokraatit ovat asettuneet hänen taakseen. Tuntuisi hassulta, jos moinen brändäys saisi tosiasiat unohtumaan.

Presidentin on tapana luopua puoluekirjasta. Arvomaailma on kuitenkin näkynyt Niinistön linjassa. Niinistö on puolustanut nykyisen hallituksen kovaa leikkauslinjaa ja osallistunut sitä tukevaan velkapelotteluun, lanseerannut käyttöön surullisenkuuluisat käsitteet ”tolkun ihminen” (vääryyksien edessä räyhäämisen sijaan hiljaa oleva kansalainen?) ja ”ääripäät” (äärioikeisto vs. ihmisoikeuksien puolustajat?) sekä ollut surullisen hiljaa esimerkiksi rasistisen äärioikeiston nostaessa Suomessa päätään.

Fiksutkin ihmiset ovat heittäneet ilmaan pohdintoja siitä, mihin vaaleja tarvitaan yhden ehdokkaan gallupsuosion näytettyä pitkään ylivoimaiselta. Demokratian kannalta on elintärkeää, että ehdokkaita on monesta eri puolueesta, näkemykset haastavat toisiaan ja itse kukin pistetään lujille.

Presidentinvaalien alla keskustelua käydään ennen kaikkea ulkopolitiikasta ja arvoista. Toivon mukaan ääntä saavat myös ilmastonmuutoksen torjunta ja ihmisoikeuskysymykset. Oikeudenmukaisempi, humaanimpi ja tasa-arvoisempi vasemmistolainen vaihtoehto ansaitsee näkyvyyttä. Istuvan presidentin linjaa on haastettava rohkeasti ja kriittisesti, ja siihen meillä vasemmistolaisilla on parhaat edellytykset.

Nostetaan Merjan johdolla näkyvästi esiin erilaista vaihtoehtoa! Merja on rohkea arvojohtaja, joka pärjää kaikissa pöydissä omalla aidolla, kumartelemattomalla tyylillään. Merjasta Suomi saa johtajan, joka puolustaa tinkimättömästi kansainvälistä oikeutta ja ihmisoikeuksia, vie Suomea EU:ssa ihmisten unionia ajavaksi uudistajaksi ja kansainvälisillä foorumeilla maaksi, joka ei vie aseita vaan rauhaa, kehitysapua ja kriisinhallintaosaamista. Merja on presidentti, joka tarttuu aiheen vaatimalla vakavuudella ja kunnianhimolla ihmiskunnan kohtalonkysymykseen, ilmastonmuutokseen, niin Suomessa kuin maailmalla.

Olen innoissani, että pääsen kahden viikon päästä kirjoittamaan äänestyslappuun numeron kaksi ja antamaan äänen Arvon Presidentille.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kansan Uutisten kolumnina.

%d bloggaajaa tykkää tästä: