25.5.2020

Koronakeväästä uuteen normaaliin

Maailman terveysjärjestö WHO julisti tammikuussa koronaviruksen kansainväliseksi terveysuhaksi. Epidemiaan ryhdyttiin varautumaan, vaikka asia tuntui etäiseltä. Koronavirus oli kuitenkin levinnyt Eurooppaan jo ennen kuin WHO julisti sen maaliskuun alussa globaaliksi pandemiaksi.

Tartuntataudeilla on pitkä historiansa, mutta uuden koronaviruksen liikkuminen globalisoituneessa maailmassa yllätti monet maat ympäri maailmaa.

Myös Suomessa tilanne yllätti monella tapaa. Valmiuslain ja rajoitustoimien käyttöönotto oli haastava tehtävä pikaisella aikataululla. Epävarmuutta lisäsi koronavirusta koskevan tiedon vähäisyys.

Hallitus toimi tilanteessa ripeästi ja kansalaiset noudattivat rajoituksia hyvin. Tautitilanne saatiin haltuun ja sairaanhoidon kapasiteetti turvattua. Virheitäkin tuli varmasti tehtyä ja niistä on syytä oppia kun Suomen valmiutta kriiseihin kehitetään.

Sosiaali- ja terveysministerinä vastaan hallinnonalan valmiusasioiden koordinoinnista. Sanoin alkuvuodesta, että Suomen varautumisen taso on kansainvälisesti katsottuna hyvä. Suojavarusteiden suuri tarve yllätti, mutta pandemiasuunnitelman mukainen varautuminen ja Huoltovarmuuskeskuksen varastot antoivat lisäaikaa tilanteessa, jossa markkinat olivat osin suljettuna ja saatavuus heikkoa, eikä kotimaista tuotantoa vielä ollut.

Vastuualueeni ytimessä sosiaaliturvan parissa on tehty lukuisia väliaikaisia ratkaisuja ihmisten toimeentulon turvaamiseksi. Tehtävää riittää rutkasti myös koronakriisistä toipumisen aikana.

Koronaepidemian hidastuminen jatkuu, mutta varaudumme siihen, että tilanne voi muuttua. Rokotteen kehittämiseksi resursoidaan globaalisti ennennäkemättömästi ja toivomme pikaisia onnistumisia. On kuitenkin mahdollista, että joudumme elämään epävarmassa, uudeksi normaaliksi kutsutussa tilassa vielä pitkään.

Tämä uusi normaali vaatii meiltä sekä valmiutta reagoida nopeasti tautitilanteen muuttuessa, että rohkeutta katsoa pitkälle tulevaisuuteen muun muassa investoimalla hyvinvointiin ja ekologiseen rakennemuutokseen.

Kansan Uutiset toukokuu 2020

%d bloggaajaa tykkää tästä: