Kirjoitus on julkaistu alunperin Hämeen Sanomissa 20. toukokuuta 2023.
Viisitoista vuotta ja kahdeksan hallitusta soteuudistuksen kivikkoista polkua. Matkan varrella on kompastuttu milloin kuntien määrään ja milloin sotkeuduttu valinnanvapauden verkkoon.
Suomen historian suurin hallinnollinen uudistus, jolla yritetään ratkaista yhteiskuntamme vaikeinta ongelmaa: kaikkien oikeutta terveyteen. Siitä ei pelkällä helmitaululla ja maakuntien karttasulkeisilla selvitä.
Kuten olemme nähneet, ongelmia on kyllä riittänyt. Viimeisimpänä sen sai huomata hallitustunnustelija Petteri Orpo, joka lienee maamme ainoa hyvinvointipäättäjä, joka yllättyi sosiaali- ja terveydenhuollon noin miljardin euron rahoitusvajeesta. Mutta toisin kuin esitetään, syy ei ole soteuudistuksessa itsessään.
Jokainen taloyhtiössä asuva tietää, että kun isoja välttämättömiä remontteja lykätään, eivät ne ainakaan halvemmaksi muutu. Ja kun lopulta joku saa asioita aikaan ja kantaa vastuun, löytyy porukasta kyllä oman vastuunsa unohtavia suunkoputtajia.
Sotekriisin juuret menevät pitkälle, mutta aloitetaan lähihistoriasta. Sipilän hallitus muistetaan koulutusleikkauksista, mutta sen perintönä oli myös kolme miljardia euroa pakkasella oleva kuntatalous. Kuntien hukkuminen velkaan heijastuu väistämättä myös soteen. Tiukka taloudenpito on tarkoittanut alibudjetointia ja toisaalta uudistuksen ennakointi muutti kehittämisen odotteluksi. Myös rahoitusmalli on kannustanut niukkuuteen, jotta kunnilta siirtyisi mahdollisimman vähän rahaa hyvinvointialueille.
Marinin hallituksen koronatukien myötä monilla kunnilla on mennyt taloudellisesti paremmin kuin aikoihin. Ennaltaehkäisyn ja peruspalveluiden laadun takaamisen sijaan päätetiin istua kirstun päällä. En kuitenkaan syytä kuntia – sen sijaan haluan korostaa, että sotekriisin syyt ovat kaukana yksinkertaisesta. Syypäitä etsiville sanon vain, että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Lopputuloksen tiedämme: hyvinvointivelkaa kertyi ja palveluiden kehittäminen jätettiin väliin. Tilanteeseen vaikutti myös kustannustason nousu sekä sinänsä erittäin tervetullut sotealan palkkaratkaisu. Lopulta solmu siirrettiin vuoden alussa hyvinvointialueiden avattavaksi – tilanteessa, jossa rahaa puuttuu noin miljardi.
Lienee sanomattakin selvää, että palveluita, ihmisten terveyttä tai alan työntekijöiden työoloja ei saada tässä maassa kuntoon, jos niistä leikataan vielä miljardi jos toinenkin. Ja kuten sanottu, tästä kriisistä on turha syyttää juuri työnsä lopettanutta hallitusta.
Sote puhututtaa myös Kanta-Hämeessä. Oma Hämeessä on heti muutaman kuukauden toiminnan jälkeen valmisteltu tasapainottamisohjelma, jota valtiovarainministeriö siltä lainan saamisen ehtona edellyttää. Menoista on pakko säästää noin 40 miljoonaa euroa, vielä enemmän kuin aluksi luulimme.
Rakenteilla oleva Assi-sairaala on välttämätön panostus kantahämäläisten hyvinvointiin, mutta se lisää valitettavasti talouspaineiden kohtuuttomuutta. Vaihtoehtoehdot ovat vähissä. Ilman verotusoikeutta– jota vasemmisto hallituksessa vaati – on ainoana ratkaisuna menoleikkaukset.
Käsittelimme viime viikolla ohjelmaa aluevaltuustossa pitkään ja hartaasti aina yöhön asti. Keskustelua ja erityistä huolta herätti vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon kohdistuvat leikkaukset. Lopputuloksena vanhustenhuollon laitosasumista vähennetään ja sen vastapainoksi kotihoitoa sekä kotisairaalan painoarvoa kasvatetaan. Olen huolissani, sillä jo nyt vanhusten laitosasumista on tarjolla liian vähän.
Moni vanhus pärjää kotona mainiosti, mutta vastapainoksi liian moni on vaarassa jäädä oman kotinsa vangiksi. Vasemmistoliiton valtuutettu Juhani Lehto esitti kokouksessa maltillisempaa vähennystä vanhusten ympärivuorokautisen hoidon määrään sekä pidempää siirtymäaikaa sen toteuttamiseen – ikävä kyllä tuloksetta.
Soteuudistuksesta ei tullut täydellistä, kuten harvasta asiasta elämässä tulee. Uskon kuitenkin, että nyt meillä on paremmat mahdollisuudet selvittää ongelmat, joiden vuoksi uudistukseen ryhdyttiin. Suurena kysymyksenä nousee kuitenkin, että haluammeko sitä? Jos nyt sotekriisin ratkaisun veitsenterällä valitsemme leikkausten tien, voimme pian ikävä kyllä sammuttaa valot sosiaali- ja terveyspalveluistamme.