Kun lapseni olivat vielä lapsia, oli meillä tapana kerääntyä lauantai-iltaisin yhdessä samalle sohvalle katsomaan Amazing Race -ohjelmaa, jossa keskenään aivan erilaiset parit suorittavat jännittäviä tehtäviä maailmalla. Mietimme lasten kanssa, miten me suoriutuisimme ja kuinka olisimme tehtävän ratkaisseet. Toisista pareista tuli perheemme suosikkeja, ja joiden matkaa jännitimme viikosta toiseen ja putoamista harmittelimme.
Keväällä pääsiäisen aikaan sain odottamattoman puhelun, kun minua pyydettiin Amazing Race -ohjelmaan kisaajaksi. Pyyntö tuntui aivan uskomattomalta, sillä en tiennyt, että Amazing Race rantautuisi Suomeen. Tiesin heti, kenen kanssa haluaisin tälle matkalle, jos sinne lähtisin. Pyysin parikseni ystäväni Silvia Modigin, kielitaitoisen europarlamentaarikon, jonka kanssa olemme jakaneet ilot ja surut niin työssä kuin vapaa-ajalla jos vuosien ajan, matkustaneet ja mökkeilleet Saimaalla. Kaiken innostuksen keskelle ainoa asia, mikä meitä mietitytti, oli lentäminen. Paitsi siksi, että pelkään lentämistä, niin erityisesti ilmastosyistä. Tätä asiaa pohdimme Silvian ja myös tuotantoyhtiön kanssa ennen päätöstä. Tuotannosta meille kerrottiin, että ohjelman aikana kertyneet lentokilometrit kompensoidaan ja kilpailussa pyritään kulkemaan mahdollisuuksien mukaan maateitse. Päätimme lähteä matkaan ja osallistua kisaan yhdessä. Ymmärrän hyvin, että osallistumiseni ohjelmaan herätti paljon julkista keskustelua ja siksi haluan avata omia pohdintojani asiasta.
Osallistumistani ohjelmaan on ymmärrettävästi kritisoitu erityisesti siitä syystä, että olen politiikassa kannattanut ja ajanut kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ja esimerkiksi lentoveron kaltaisia ratkaisuja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Olen aina ajatellut niin, että päättäjien tehtävä on ratkaista ilmastonmuutoksen ja ekologisen kriisin kysymykset muuttamalla rakenteita, säätämällä lakeja ja ohjaamalla rahavirtoja kestävällä tavalla.
En ole ikinä syyllistänyt tai moralisoinut ketään omista kulutusvalinnoistaan, vaikka ilmastotoimien vastustajat usein haluavat vääristellä kaiken ilmastopuheen syyllistämiseksi tai moralisoinniksi.
Minulla ei ole tarvetta kytätä mitä ihmiset ottavat lautasilleen tai millä he liikkuvat, enkä tunne muitakaan ns. punavihreitä poliitikkoja, jotka näin toimisivat. En ole ajanut sellaista politiikkaa, että lentäminen tulisi kieltää kokonaan, enkä usko sen olevan realistista. Eivätkä kaikki omat valintanikaan ole missään nimessä olleet täydellisiä. Ihmisiä me olemme kaikki, jokainen omine virheinemme. Minulle on olennaista, että sääntelymme, verotuksemme ja julkinen rahankäyttömme kannustavat ekologisiin valintoihin ja asettavat saastuttamiselle oikean hinnan.
Liikenteessä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lentämistä, yksityisautoilua ja fossiilisia polttoaineita verotetaan ja että julkisia investointeja kohdennetaan lentoliikenteen sijasta raiteisiin ja joukkoliikenteeseen. En halua demonisoida matkustamista, enkä edes lentomatkustamista, koska uskon aidosti siihen, että uusien maiden, kulttuurien ja ihmisten kohtaaminen avartaa.
En usko yksilöiden syyllistämiseen, mutta samalla tiedostan sen, että kansanedustajana valintani eivät ole vain yksilövalintoja. Myös esimerkillä on merkitystä ja tätä näkökulmaa en osannut riittävästi arvioida tehdessäni päätöksen ohjelmaan osallistumisesta. Vaikka lentämistä Amazing Racessa on pyritty vähentämään, voi ohjelmakonsepti näyttää monien mielestä kyseenalaiselta kiihtyvän ilmastokriisin keskeltä.
Toivon, että pian Nelosella alkava Amazing Race kokoaa perheet yhteen television äärelle ja jokainen voi löytää oman suosikkiparinsa ja jännittää kisan etenemistä yhdessä.